Rakas Joulupukki...

Minulla olisi vain yksi toive tänä Jouluna...

Koskaan ei vaan voi mennä putkeen!!! Nyt kun olemme saaneet Ainon "kuntoon" (joka tietysti kaikkein tärkeintä), niin sitten koira sairastuu ja sitten on taas uusi huolen aihe edellisen tilalla. :( Ainolla siis ruvennut refluksivaiva helpottamaan lääkityksen ja kiinteiden aloituksen myötä.

Mutta Brandyn yleiskunto on jo tovin ollut vähän huono... Masu reistaa vähän väliä ja Helmi on kuitenkin ollut ok. Ruokakaan ei meidän muorille maistu entiseen tapaan; mutustaa naama irvessä nappuloitaan ja joskus jopa jättää osan syömättä. Sama juttu myös herkkujen kanssa. Ennen hänelle upposi IHAN MIKÄ VAAN ja kaikki oli tuhottu nanosekunnissa. Jotenkin tuntuu myös, että Brandy ei enää heiluta häntäänsäkään niin usein, kuin ennen... Leikkimisestä ja Helmin kanssa riehumisesta tosin vielä innostuu!

Meillä oli myös nenäpunkki riesana (siis kummallakin koiralla) tuossa muutama kuukausi(?) sitten... Meikäläisen muisti ja ajantaju ei oikeen pelitä enää entiseen malliin... Anyways, nenäpunkki hoitui strongholdilla ja oireet hävisi. Nyt muutama viikko sitten alkoi taas omituiset "ryystämiset" kummallakin hurtalla, mutta sitten taas hävisi ihan yhtäkkiä. Sitten puskan takaa alkoi Brandyn yskimiset ja kakomiset... Ja ihan tässä viikon sisään Brandyn kaulaan on ilmestynyt kaksi pattia; toinen noin peukalonpään kokoinen, toinen pikkurillin pään kokoinen. Myös päälaelta löysin hieman pikkurillin päätä pienemmän patin. Sitten Brandy oksensi verta... :/ Tässä kun laskee näitä oireiluja 1 + 1, niin mielestäni siinä oli tarpeeksi aihetta lähteä käymään ell-vastaanotolla... Edes hakemaan punkkimömmöt mahdollisen uuden nenäpunkkitartunnan varalta.

Eläinlääkärissä vaaka kertoi karua totuutta... Brandy on laihtunut kilon! :O Viimeksi ollaan varmaan joskus puolisen vuotta sitten käyty vaa'alla. Silloin muori painoi 6,8 kg. Nyt hän painoi 5,75 kg. Okei, Brandy oli kyllä turhan tuhdissa kunnossa, mutta nyt hän on mielestäni jo vähän liian luinen. Brandyn ihannepaino olisi varmaan tuossa 6 kg tuntumissa. Eläinlääkäri tunnusteli Brandyn vatsaa, kuunteli keuhkot ja sydämen sekä mittasi kuumeen. Mistään näistä ei löytynyt mitään häikkää. Koitettiin saada verinäyte muorilta, mutta ei saatu kuin muutama hassu tippa, josta saatiin tulehdusarvot pyöräytettyä. Niissäkään ei ollut mitään häikkää. Lääkäri olisi toivonut, että oltais saatu verta kunnolla, että oltais saatu myös muita tutkimuksia tehtyä... Pateista ell sanoi, että hänen mielestään ei rasvapateilta vaikuta! Oli perjantai-ilta ja vastaanotolla oli aivan järkyttävä ruuhka. Eläinlääkäri pahoitteli, ettei nyt KERKEÄ tekemään enempää. >:( Meitä pyydettiin tulemaan seuraavana päivänä uudestaan otattamaan ohutneulanäytteet kaulan pateista. Saimme myös varuiksi advocate-kuurit (mahd. nenäpunkkia varten) kummallekin koiralle. Seuraavana päivänä sitten takaisin lääkäriin... Onneksi meidän ei tarvinnut enää maksaa klinikkamaksua, eikä vastaanottomaksua. Pateista otettiin näytteet ja uutiset eivät tosiaan olleet kovin mukavat; pateista löytyi soluja, eli eivät siis ole rasvapatteja. Nyt sitten alkoi huolettamaan TODELLA PALJON! Näytteet lähetettiin maanantaina patologille tutkittavaksi ja tuloksia joudumme odottamaan ainakin kaksi viikkoa! :( H**vetin Joulu sotkee nyt kaiken... Tällä välin emme voi tehdä muuta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta. Tai siis voisimme toki otattaa jo röntgenit ja uät, mutta päätimme nyt odottaa tuloksia ensin.

Joten... Rakas Joulupukki, tämän vuoden hartain toiveeni on, että saisimme meidän rakkaan karvamuorin takaisin kuntoon! :'( Maailmani romahtaa, jos saamme huonot uutiset patologilta. En tiedä, miten semmoiset uutiset kestäisin. Brandy on mun ensimmäinen koira, joten voitte vaan kuvitella, miten tärkeä hän on mulle! <3 Ja hänellä ei ole ikää kuin vaivaiset 5 vuotta! Vielä olisi monia yhteisiä vuosia edessä. Miten Helminkin kävisi, jos yksin jäisi?!?

Laumahierarkiamme on muuttunut

Täällä taas! :) Emme ole kuolleita, mutta elämämme on mullistunut täysin ja tietokone on jäänyt aivan taka-alalle.

Meidän laumamme on saanut uuden pomon... ;) Hän määrää ihan kaiken; mitä tehdään ja milloin tehdään ja mitä jätetään tekemättä.

Elikkäs masu-asukki poistui yksiöstään noin kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, rv 37+2. Silloin oli siis kesäkuun 24. pvä ja kello näytti 5:03. Synnytys kesti 22 tuntia. Terve tyttömme painoi 2715 g ja oli 48 cm pitkä. 3. elokuuta hän sai nimekseen Aino Jadessa. Nyt pikku-pomo on jo 3,5 kk vanha, painaa 5360 g ja on 59 cm pitkä. Meidän vaaleanpunainen vauva-arki ei ole ollut niin vaaleanpunaista kuin kuvittelin... Synnytys itsessään oli jo draamanäytelmä ja sen jälkeen olemme taistelleet Ainon ja oman terveyteni kanssa. Ensinnäkin minä pääsin istukasta eroon vasta elokuun lopussa... Istukka ei meinannut synnytyksen jälkeen irrota millään ja sitten kun se saatiin ulos, niin kätilö epäili, että se ei ollut kokonainen. Ja niinhän siinä kävi, että kaksi kertaa jouduin kaavintaan, kun se pirun istukka ei vaan halunnut lähteä pois. Lisäksi olen joutunut kirjaimellisesti taistelemaan hemoglobiinini takaisin normaaliksi ja olin pari kuukautta aivan zombi. Mutta nyt näyttäisi siltä, että istukka on historiaa ja hemoglobiinikin on kohonnut 76 -> 126. Koputtelen puuta! Olemme tosiaan Ainon kanssa kummatkin sairaalan vakioasiakkaita... Aino sen sijaan kärsii rajusta refluksista, eli selkokielellä vatsalaukun sisällön takaisinvirtauksesta. Nyt kun olen kelannut asioita taakse päin, niin neiti on kärsinyt jo ensimmäisinä elintunteinaan refluksista. En vain sitä silloin tajunnut. Kyse ei siis ole mistään vauvan normaali pulauttelusta, vaan PALJON rajummista oireista. Aino on saanut pienen kokonsa vuoksi heti synnärillä korviketta. Lukuisien sairaalareissujen ja korvikekokeilujen jälkeen olemme tässä laskeneet 1 + 1 ja villi vaikkaus olisi, että neidin vaivat voisi olla allergiaperäisiä tai yliherkkyyttä... Maitoallergiaa?!? Tai jollekin korvikkeen ainesosalle allerginen?!? Mutta se jää nähtäväksi. Kohta meillä onkin taas neuvolalääkärin vastaanotto... Jos sieltä emme apua saa, niin sitten vaan asiansa osaavalle yksityiselle lääkärille. Mutta on meillä ollut hyviäkin jaksoja, niitä ihania vaaleanpunaisia pilviä ja päiviä. :) Ja olemme kaikki aivan pikku-pomon pyörteissä, siis sillai hyvällä tavalla.

Koirat muuten otti Ainon todella hyvin vastaan! Brandy ja Helmi olivat synnytyksen ja sairaalassa olomme ajan Teemun vanhemmilla hoidossa. Kotiuduimme koko perhe samana päivänä. Muistan kuinka ikävä minulla oli ollut meidän karvahanureita. <3 Ja jännitti, miten koirat ottaisivat Ainon vastaan... Teemun vanhemmat toivat Brandyn ja Helmin kotiin muutama tunti sen jälkeen, kun olimme kotiutuneet sairaalasta. Voi sitä nenän vipatusta, kun eivät vielä tajunneet, että mikä se ihmeen tuoksu on, mikä ilmassa leijaili. Koirat haisteli ihan kaikki tavarat, mihin Aino oli ollut kosketuksissa. Ja pyörivät ympäri kämppää kuonot ilmassa, nenät vipattaen. Sitten kun sängyltämme kuului tuhinaaa, niin juoksivat kauheeta vauhtia katsomaan, että mikä ihme siellä on. Ja koko ilta meni siinä, kun koirat olisivat vaan halunneet haistella ja maistella ja vielä kerran haistella Ainoa. Sitten muutama päivä meni niin, että koirat reagoi jokaiseen Ainon inahdukseen juoksemalla pinnasängyn viereen ihmettelemään ja Brandy myös haukkui. Viikon kuluttua koirat olivat jo täysin tottuneet Ainoon. Paitsi että Aino huusi aikalailla noin parin - kolmen viikon ikäisenä ja silloin Helmi oli aika stressaantunut. :P Mutta sekin hellitti muutamassa päivässä. Nykyään Brandy ei välitä Ainosta juur olleskaan... Välillä käy vähän nuuskasemassa ja maistelemassa Ainon kuolasia nyrkkejä. :D Helmi sen sijaan haluaisi kovastikin pusutella Ainoa ja aina tuppaa Ainon viereen köllimään. Pitää välillä ihan rajottaa hänen hoivaviettiään. :>

Täytyy kyllä myöntää, että välillä on ollut aika haastavaa vauva-arjen ja koira-arjen yhdistäminen. Karvaturreille ei vaan millään liikene samalla tavalla aikaa, kuin ennen. Mutta onneksi heillä on toisensa, joten eivät aivan totaalisesti tylsisty. Koirilla oli tosi pitkään masut hyvinä, mutta melkeen heti, kun Aino tuli, niin mahat on ollu ihan vähän väliä sekaisin. En vaan tajua miksi... Ja se on muuten ollu aikas rasittavaa, kun sillä hetkellä kun koirille iskee hätä, niin olen tietysti Ainoa syöttämässä tai Aino kiukuttelee ja en siis pääse viemään raukkoja ulos. Sitten on pommi räjähtäny ympäri kämppää. Tosi kivaa. :( Nyt on taas mennyt vähän mukavemmin... Koputtelen taas puuta.

Nyt vähän kuvatuksia...

Tässä minä rv 30. Tosi hehkeänä tietenkin. :P

Aino on tulossa, noin 7 h ennen syntymää.

Vielä hehkeämpänä, kuin äskeinen kuva. :D

Uunituore pullamme! <3 VÄHÄN turvoksissa... :P

Helmi vahtii Ainon unta <3

Koko perhe ulkoilemassa :)

Ainon ihku rinsessamekko <3

Aino 3 kk. Vähän erinäkönen kuin vastasyntyneenä, eikös?!? ;)

Tässä nyt tämmöiset välikuulumiset. Täytyy yrittää palailla tänne vähän useammin. :)