Meidän laumamme on saanut uuden pomon... ;) Hän määrää ihan kaiken; mitä tehdään ja milloin tehdään ja mitä jätetään tekemättä.
Elikkäs masu-asukki poistui yksiöstään noin kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, rv 37+2. Silloin oli siis kesäkuun 24. pvä ja kello näytti 5:03. Synnytys kesti 22 tuntia. Terve tyttömme painoi 2715 g ja oli 48 cm pitkä. 3. elokuuta hän sai nimekseen Aino Jadessa. Nyt pikku-pomo on jo 3,5 kk vanha, painaa 5360 g ja on 59 cm pitkä. Meidän vaaleanpunainen vauva-arki ei ole ollut niin vaaleanpunaista kuin kuvittelin... Synnytys itsessään oli jo draamanäytelmä ja sen jälkeen olemme taistelleet Ainon ja oman terveyteni kanssa. Ensinnäkin minä pääsin istukasta eroon vasta elokuun lopussa... Istukka ei meinannut synnytyksen jälkeen irrota millään ja sitten kun se saatiin ulos, niin kätilö epäili, että se ei ollut kokonainen. Ja niinhän siinä kävi, että kaksi kertaa jouduin kaavintaan, kun se pirun istukka ei vaan halunnut lähteä pois. Lisäksi olen joutunut kirjaimellisesti taistelemaan hemoglobiinini takaisin normaaliksi ja olin pari kuukautta aivan zombi. Mutta nyt näyttäisi siltä, että istukka on historiaa ja hemoglobiinikin on kohonnut 76 -> 126. Koputtelen puuta! Olemme tosiaan Ainon kanssa kummatkin sairaalan vakioasiakkaita... Aino sen sijaan kärsii rajusta refluksista, eli selkokielellä vatsalaukun sisällön takaisinvirtauksesta. Nyt kun olen kelannut asioita taakse päin, niin neiti on kärsinyt jo ensimmäisinä elintunteinaan refluksista. En vain sitä silloin tajunnut. Kyse ei siis ole mistään vauvan normaali pulauttelusta, vaan PALJON rajummista oireista. Aino on saanut pienen kokonsa vuoksi heti synnärillä korviketta. Lukuisien sairaalareissujen ja korvikekokeilujen jälkeen olemme tässä laskeneet 1 + 1 ja villi vaikkaus olisi, että neidin vaivat voisi olla allergiaperäisiä tai yliherkkyyttä... Maitoallergiaa?!? Tai jollekin korvikkeen ainesosalle allerginen?!? Mutta se jää nähtäväksi. Kohta meillä onkin taas neuvolalääkärin vastaanotto... Jos sieltä emme apua saa, niin sitten vaan asiansa osaavalle yksityiselle lääkärille. Mutta on meillä ollut hyviäkin jaksoja, niitä ihania vaaleanpunaisia pilviä ja päiviä. :) Ja olemme kaikki aivan pikku-pomon pyörteissä, siis sillai hyvällä tavalla.
Koirat muuten otti Ainon todella hyvin vastaan! Brandy ja Helmi olivat synnytyksen ja sairaalassa olomme ajan Teemun vanhemmilla hoidossa. Kotiuduimme koko perhe samana päivänä. Muistan kuinka ikävä minulla oli ollut meidän karvahanureita. <3 Ja jännitti, miten koirat ottaisivat Ainon vastaan... Teemun vanhemmat toivat Brandyn ja Helmin kotiin muutama tunti sen jälkeen, kun olimme kotiutuneet sairaalasta. Voi sitä nenän vipatusta, kun eivät vielä tajunneet, että mikä se ihmeen tuoksu on, mikä ilmassa leijaili. Koirat haisteli ihan kaikki tavarat, mihin Aino oli ollut kosketuksissa. Ja pyörivät ympäri kämppää kuonot ilmassa, nenät vipattaen. Sitten kun sängyltämme kuului tuhinaaa, niin juoksivat kauheeta vauhtia katsomaan, että mikä ihme siellä on. Ja koko ilta meni siinä, kun koirat olisivat vaan halunneet haistella ja maistella ja vielä kerran haistella Ainoa. Sitten muutama päivä meni niin, että koirat reagoi jokaiseen Ainon inahdukseen juoksemalla pinnasängyn viereen ihmettelemään ja Brandy myös haukkui. Viikon kuluttua koirat olivat jo täysin tottuneet Ainoon. Paitsi että Aino huusi aikalailla noin parin - kolmen viikon ikäisenä ja silloin Helmi oli aika stressaantunut. :P Mutta sekin hellitti muutamassa päivässä. Nykyään Brandy ei välitä Ainosta juur olleskaan... Välillä käy vähän nuuskasemassa ja maistelemassa Ainon kuolasia nyrkkejä. :D Helmi sen sijaan haluaisi kovastikin pusutella Ainoa ja aina tuppaa Ainon viereen köllimään. Pitää välillä ihan rajottaa hänen hoivaviettiään. :>
Täytyy kyllä myöntää, että välillä on ollut aika haastavaa vauva-arjen ja koira-arjen yhdistäminen. Karvaturreille ei vaan millään liikene samalla tavalla aikaa, kuin ennen. Mutta onneksi heillä on toisensa, joten eivät aivan totaalisesti tylsisty. Koirilla oli tosi pitkään masut hyvinä, mutta melkeen heti, kun Aino tuli, niin mahat on ollu ihan vähän väliä sekaisin. En vaan tajua miksi... Ja se on muuten ollu aikas rasittavaa, kun sillä hetkellä kun koirille iskee hätä, niin olen tietysti Ainoa syöttämässä tai Aino kiukuttelee ja en siis pääse viemään raukkoja ulos. Sitten on pommi räjähtäny ympäri kämppää. Tosi kivaa. :( Nyt on taas mennyt vähän mukavemmin... Koputtelen taas puuta.
Nyt vähän kuvatuksia...
Tässä minä rv 30. Tosi hehkeänä tietenkin. :P
Aino on tulossa, noin 7 h ennen syntymää.
Vielä hehkeämpänä, kuin äskeinen kuva. :D
Uunituore pullamme! <3 VÄHÄN turvoksissa... :P
Helmi vahtii Ainon unta <3
Koko perhe ulkoilemassa :)
Ainon ihku rinsessamekko <3
Aino 3 kk. Vähän erinäkönen kuin vastasyntyneenä, eikös?!? ;)
Tässä nyt tämmöiset välikuulumiset. Täytyy yrittää palailla tänne vähän useammin. :)
